top of page
emsmums
selected works
How the built world guides our actions. Through repetition, actions and thoughts form patterns that become ingrained and transformed into mass memory – to contracts that hide from view but constantly guide us and make us who we are.
Rakennettu maailma ohjaa toimintaamme. Toiston kautta teot ja ajatukset muodostavat kaavoja, jotka juurtuvat ja muuttuvat massamuistiksi – näkymättömiksi sopimuksiksi, jotka ohjaavat meitä ja tekevät meistä sitä mitä olemme.
Contract -piece of cake
Acrylic on canvas 2026. Size 81 x 100 cm.
Maalaus pyrkii jäsentämään tilannetta, jossa yhteiskuntaan kerrostuneita rooleja tulee näkyviin tilan ja katseen kautta. Valaisimet toimivat katselijan silminä: ne määrittävät, mitä nähdään, kenen kautta ja millä etäisyydellä. Huoneessa toimiva valta-asetelma ohjaa vuorovaikutusta rakenteesta, jolloin toiselle osapuolelle muodostuu useita rooleja sen mukaan, miten rakenne vastaa eri positioihin ja miten roolit voivat olla suojattuja tai suojaamattomia.
Tässä maalauksessa huone sijoittuu kaupunkiin, jonka sisällä roolit ja sopimukset muotoutuvat. Se on tila, jossa määritetään näkökulmia, odotuksia ja hierarkioita. Lattian läpi kasvava ruohikko on toive ja yritys saada aikaan muutos rakenteen asetelmissa, jotka ovat pitkään pysyneet enemmän tai vähemmän samanlaisina.
Pala kakkua on tässä näkökulman tai tulkintarakenteen ratkaisu: onko se ele, tarjous tai kontrollin väline?
Maalaus pyrkii jäsentämään tilannetta, jossa yhteiskuntaan kerrostuneita rooleja tulee näkyviin tilan ja katseen kautta. Valaisimet toimivat katselijan silminä: ne määrittävät, mitä nähdään, kenen kautta ja millä etäisyydellä. Huoneessa toimiva valta-asetelma ohjaa vuorovaikutusta rakenteesta, jolloin toiselle osapuolelle muodostuu useita rooleja sen mukaan, miten rakenne vastaa eri positioihin ja miten roolit voivat olla suojattuja tai suojaamattomia.
Tässä maalauksessa huone sijoittuu kaupunkiin, jonka sisällä roolit ja sopimukset muotoutuvat. Se on tila, jossa määritetään näkökulmia, odotuksia ja hierarkioita. Lattian läpi kasvava ruohikko on toive ja yritys saada aikaan muutos rakenteen asetelmissa, jotka ovat pitkään pysyneet enemmän tai vähemmän samanlaisina.
Pala kakkua on tässä näkökulman tai tulkintarakenteen ratkaisu: onko se ele, tarjous tai kontrollin väline?
Hidden Emotions
Acrylic on canvas 2024. Size 100 x 81 cm.
Hidden Emotions - “Se on kuin sohvan taakse piilotettu rakastaja, suhteen salattu kolmas pyörä, piilossa mutta konkreettisesti olemassa ja vaikeasti käsiteltävissä. Se on rakenne, jossa emme uskalla kertoa ääneen vaikka ehkä pitäisi. Käsittelemme sitä mielemme hämärissä. Välillä mietimme, että näkevätköhän tauluihin maalatut vanhat sukulaisemme pieniin syntisiin salaisuuksimme, tai kuuleekohan tuo huonekasvi kuiskuttelumme sohvien takana. Välillä toivomme että tunteet kuolisivat pois ja rakastaja myös. Sytytän kynttilän ja kevennän mieltäni lasillisella viiniä, -sehän on vain yksi salaisuus sohvan takana.”
Teos rakentaa näkyviin mielen arkkitehtuuria, joka muodostuu niiden tunteiden ympärille, joita ei uskalleta sanoa ääneen. Kuvan intiimi, hämärä tila toimii psykologisena näyttämönä, jossa piilotettu tunne saa konkreettisen, mutta näkymättömän hahmon. Tämä tunne toimii sisäisenä kolmantena osapuolena: se ei ole läsnä fyysisesti, mutta muuttaa tilan dynamiikkaa yhtä voimakkaasti kuin todellinen henkilö.
Teoksen keskeinen jännite syntyy häpeän ja halun ristiriidasta. Halu vetää kohti jotakin, joka koetaan merkitykselliseksi, mutta häpeä ja sisäistetyt normit vetävät yhtä voimakkaasti poispäin. Tämä ambivalenssi ei ratkea toiminnalla, vaan jää elämään mielen varjoihin — tilaan, jossa tunne on yhtä todellinen kuin näkyvä elämä, mutta jossa sitä ei voi kohdata suoraan.
Huoneen esineet — muotokuvat, kasvi, kynttilä, viinilasi — toimivat sisäistetyn moraalin ja kulttuuristen normien symboleina. Ne muodostavat valvovan katseen, joka ei ole ulkoinen vaan sisäinen: perittyjen sääntöjen, odotusten ja häpeän hiljainen läsnäolo. Ne muistuttavat siitä, että tunne ei ole vain yksityinen, vaan sidoksissa laajempaan psykologiseen ja sosiaaliseen rakenteeseen.
Teos kuvaa tilannetta, jossa tunne on työnnetty “sohvan taakse” — ei kadotettuna, vaan siirrettyyn paikkaan, jossa se voidaan pitää hallittavana. Tämä on mielen puolustusmekanismi: tapa säilyttää tasapaino, vaikka tunne itsessään on liian ristiriitainen kannettavaksi. Rituaalit, kuten kynttilän sytyttäminen tai viinilasin nostaminen, toimivat keinoina keventää sisäistä painetta, mutta eivät poista sen lähdettä.
Teos avaa hetken, jossa piilotettu tunne on läsnä kaikessa, mutta ei missään näkyvissä. Se on kuva sisäisestä elämästä, joka rakentuu varjojen, salaisuuksien ja sisäisten neuvottelujen ympärille — rakenne, jossa ihminen on tehnyt sopimuksen elää samanaikaisesti sekä totuuden että sen kieltämisen kanssa.
Hidden Emotions - “Se on kuin sohvan taakse piilotettu rakastaja, suhteen salattu kolmas pyörä, piilossa mutta konkreettisesti olemassa ja vaikeasti käsiteltävissä. Se on rakenne, jossa emme uskalla kertoa ääneen vaikka ehkä pitäisi. Käsittelemme sitä mielemme hämärissä. Välillä mietimme, että näkevätköhän tauluihin maalatut vanhat sukulaisemme pieniin syntisiin salaisuuksimme, tai kuuleekohan tuo huonekasvi kuiskuttelumme sohvien takana. Välillä toivomme että tunteet kuolisivat pois ja rakastaja myös. Sytytän kynttilän ja kevennän mieltäni lasillisella viiniä, -sehän on vain yksi salaisuus sohvan takana.”
Teos rakentaa näkyviin mielen arkkitehtuuria, joka muodostuu niiden tunteiden ympärille, joita ei uskalleta sanoa ääneen. Kuvan intiimi, hämärä tila toimii psykologisena näyttämönä, jossa piilotettu tunne saa konkreettisen, mutta näkymättömän hahmon. Tämä tunne toimii sisäisenä kolmantena osapuolena: se ei ole läsnä fyysisesti, mutta muuttaa tilan dynamiikkaa yhtä voimakkaasti kuin todellinen henkilö.
Teoksen keskeinen jännite syntyy häpeän ja halun ristiriidasta. Halu vetää kohti jotakin, joka koetaan merkitykselliseksi, mutta häpeä ja sisäistetyt normit vetävät yhtä voimakkaasti poispäin. Tämä ambivalenssi ei ratkea toiminnalla, vaan jää elämään mielen varjoihin — tilaan, jossa tunne on yhtä todellinen kuin näkyvä elämä, mutta jossa sitä ei voi kohdata suoraan.
Huoneen esineet — muotokuvat, kasvi, kynttilä, viinilasi — toimivat sisäistetyn moraalin ja kulttuuristen normien symboleina. Ne muodostavat valvovan katseen, joka ei ole ulkoinen vaan sisäinen: perittyjen sääntöjen, odotusten ja häpeän hiljainen läsnäolo. Ne muistuttavat siitä, että tunne ei ole vain yksityinen, vaan sidoksissa laajempaan psykologiseen ja sosiaaliseen rakenteeseen.
Teos kuvaa tilannetta, jossa tunne on työnnetty “sohvan taakse” — ei kadotettuna, vaan siirrettyyn paikkaan, jossa se voidaan pitää hallittavana. Tämä on mielen puolustusmekanismi: tapa säilyttää tasapaino, vaikka tunne itsessään on liian ristiriitainen kannettavaksi. Rituaalit, kuten kynttilän sytyttäminen tai viinilasin nostaminen, toimivat keinoina keventää sisäistä painetta, mutta eivät poista sen lähdettä.
Teos avaa hetken, jossa piilotettu tunne on läsnä kaikessa, mutta ei missään näkyvissä. Se on kuva sisäisestä elämästä, joka rakentuu varjojen, salaisuuksien ja sisäisten neuvottelujen ympärille — rakenne, jossa ihminen on tehnyt sopimuksen elää samanaikaisesti sekä totuuden että sen kieltämisen kanssa.
Last Conversation
Acrylic on canvas 2022. Size 81 x 100 cm.
Last Conversation on rajakohdassa: siinä, mihin on tultu. Maalaus ei tarjoa kertomusta kohtaamisesta, vaan asettaa katsojan tilanteeseen, jossa viimeisen keskustelun merkitys syntyy hänen omassa tulkintarakenteessaan. Katsoja ratkaisee, onko kyseessä hetki ennen muutosta, ennen sulkeutumista vai ennen siirtymää toiseen rooliin tai toiseen tilaan.
Tässä teoksessa tarkastelun kohteena ei ole niinkään itse maalaus, vaan jatkumo, joka virtaa katsojan oman rakenteen kautta. Tila ja hahmojen väliset positioinnit toimivat kehyksenä, jonka sisällä katsoja järjestää valtasuhteet, odotukset ja mahdolliset lopputilat. Maalaus tirkistelee katsojaan itseensä ja kysyy: miksi tämä meni näin — kuka tai mikä vaikutti tarinan suuntaan. Ja lopulta: oliko tämä edes viimeinen keskustelu?
Last Conversation on rajakohdassa: siinä, mihin on tultu. Maalaus ei tarjoa kertomusta kohtaamisesta, vaan asettaa katsojan tilanteeseen, jossa viimeisen keskustelun merkitys syntyy hänen omassa tulkintarakenteessaan. Katsoja ratkaisee, onko kyseessä hetki ennen muutosta, ennen sulkeutumista vai ennen siirtymää toiseen rooliin tai toiseen tilaan.
Tässä teoksessa tarkastelun kohteena ei ole niinkään itse maalaus, vaan jatkumo, joka virtaa katsojan oman rakenteen kautta. Tila ja hahmojen väliset positioinnit toimivat kehyksenä, jonka sisällä katsoja järjestää valtasuhteet, odotukset ja mahdolliset lopputilat. Maalaus tirkistelee katsojaan itseensä ja kysyy: miksi tämä meni näin — kuka tai mikä vaikutti tarinan suuntaan. Ja lopulta: oliko tämä edes viimeinen keskustelu?
Desolé pour le desagrément
Acrylic on canvas 2021. Size 81 x 100 cm.
Teos rakentuu tilanteeseen, jossa pyydetään anteeksi jotakin, joka on läsnä kaikkialla. Savu kuvaa tässä näkymätöntä elementtiä, jota pidetään tilaan tunkeutujana ja rajojen ylittäjänä.
Tässä anteeksipyyntö on sekä kohteliaisuus että sisäänrakennettu oletus siitä, että olemassaolo itsessään vaatii selitystä. Teos tarkastelee tätä ristiriitaa — tilannetta, jossa yksilö on osa ympäristöä, mutta jossa hänen asemansa määrittyy jatkuvasti jonkin valta-asetelman määrittämän oletuksen mukaisesti.
Teos rakentuu tilanteeseen, jossa pyydetään anteeksi jotakin, joka on läsnä kaikkialla. Savu kuvaa tässä näkymätöntä elementtiä, jota pidetään tilaan tunkeutujana ja rajojen ylittäjänä.
Tässä anteeksipyyntö on sekä kohteliaisuus että sisäänrakennettu oletus siitä, että olemassaolo itsessään vaatii selitystä. Teos tarkastelee tätä ristiriitaa — tilannetta, jossa yksilö on osa ympäristöä, mutta jossa hänen asemansa määrittyy jatkuvasti jonkin valta-asetelman määrittämän oletuksen mukaisesti.
One Night Stand
Acrylic on canvas 2024. Size 81 x 100 cm.
Kohtaamisen osapuolten erilaiset positioitumiset tuovat esiin jännitteen henkilökohtaisen toimijuuden ja sosiaalisen kontrollin välillä. Tilanne rakentuu sekä hetkellisyyden logiikasta että harkinnan ja varovaisuuden ulottuvuuksista. Näin teos osoittaa, kuinka intiimi vuorovaikutus ei ole irrallinen tapahtuma, vaan sidoksissa kulttuurisiin odotuksiin, hiljaisiin sääntöihin ja sopimuksellisiin rakenteisiin, jotka määrittävät sen, mitä tilanteesta voidaan tehdä näkyväksi tai sanallistaa.
One Night Stand tarkastelee hetkellistä kohtaamista kulttuuristen sopimusten ja sosiaalisten rakenteiden näkökulmasta. Teos käsittelee sitä, miten näennäisen spontaanit tilanteet rakentuvat aina osaksi laajempia normeja ja odotuksia. Vihreä väri viittaa uuden alun tai siirtymän mahdollisuuteen, kun taas yläpuolinen valonlähde toimii metaforana yhteiskunnalliselle näkyvyydelle ja valvonnalle – sille, että yksilöiden välinen vuorovaikutus tapahtuu aina jonkinlaisen tarkastelun alla.
Kohtaamisen osapuolten erilaiset positioitumiset tuovat esiin jännitteen henkilökohtaisen toimijuuden ja sosiaalisen kontrollin välillä. Tilanne rakentuu sekä hetkellisyyden logiikasta että harkinnan ja varovaisuuden ulottuvuuksista. Näin teos osoittaa, kuinka intiimi vuorovaikutus ei ole irrallinen tapahtuma, vaan sidoksissa kulttuurisiin odotuksiin, hiljaisiin sääntöihin ja sopimuksellisiin rakenteisiin, jotka määrittävät sen, mitä tilanteesta voidaan tehdä näkyväksi tai sanallistaa.
One Night Stand tarkastelee hetkellistä kohtaamista kulttuuristen sopimusten ja sosiaalisten rakenteiden näkökulmasta. Teos käsittelee sitä, miten näennäisen spontaanit tilanteet rakentuvat aina osaksi laajempia normeja ja odotuksia. Vihreä väri viittaa uuden alun tai siirtymän mahdollisuuteen, kun taas yläpuolinen valonlähde toimii metaforana yhteiskunnalliselle näkyvyydelle ja valvonnalle – sille, että yksilöiden välinen vuorovaikutus tapahtuu aina jonkinlaisen tarkastelun alla.
Darling
Acrylic on canvas 2025. Size 81 x 100 cm.
Maalaus tarkastelee kahden henkilön välistä tilallista keskustelua, jossa raja piirtyy eleenä. Ele ei sulje pois, vaan ylläpitää suhteen rytmiä ja etäisyyttä, joka on molemmille tunnistettava. Rakenne on läsnä, mutta se toimii vuorovaikutteisesti ja pehmeänä: se ei pakota, vaan asettuu luottamuksella ja kunnioituksella molempien kannalta tunnistettavana ja turvallisena paikalleen. Valaisinta on työnnetty syrjään, tilanne on vailla pakottavaa katsetta. Teos avaa hetken, jossa suhde ei perustu hallintaan, vaan hienovaraiseen rajankäyntiin, jossa kumpikin hahmo tunnistaa oman tilansa ja toisen todellisen läsnäolon.
Maalaus tarkastelee kahden henkilön välistä tilallista keskustelua, jossa raja piirtyy eleenä. Ele ei sulje pois, vaan ylläpitää suhteen rytmiä ja etäisyyttä, joka on molemmille tunnistettava. Rakenne on läsnä, mutta se toimii vuorovaikutteisesti ja pehmeänä: se ei pakota, vaan asettuu luottamuksella ja kunnioituksella molempien kannalta tunnistettavana ja turvallisena paikalleen. Valaisinta on työnnetty syrjään, tilanne on vailla pakottavaa katsetta. Teos avaa hetken, jossa suhde ei perustu hallintaan, vaan hienovaraiseen rajankäyntiin, jossa kumpikin hahmo tunnistaa oman tilansa ja toisen todellisen läsnäolon.
Me, you and Super moon 1230 edit. I
Acrylic on canvas 2025. Size 50 x 70 cm. Edition I.
“Aikojen alussa kuutamonvalossa syntyi pieni liekki sininen, virvatulenomainen.”
Teos tarkastelee rakkautta ilmiönä, joka sijoittuu yhtä aikaa myytin, psykologian ja henkilökohtaisen kokemuksen tasoille. Rakkaus näyttäytyy alkukantaisena valona, virvatulen kaltaisena liekkinä, joka on sekä eksyttävä että elämää synnyttävä. Kansanperinteessä virvatuli on merkinnyt sekä aarteen paikkaa että vaarallista harhaa, ja teos hyödyntää tätä kaksijakoisuutta kuvatessaan rakkauden ambivalenttia luonnetta: sen kykyä johdattaa kohti jotakin olennaista ja samalla pois totutulta polulta.
Teoksen sininen valo ja superkuun kirkkaus viittaavat hetkeen, jolloin tunne tulee näkyväksi ilman suojarakenteita. Rakkaus esitetään sisäisenä ilmiönä, jonka alkuperäinen muoto on syvällä ihmisen sisimmässä, mutta jonka päälle on aikojen kuluessa kasautunut kerroksia, normeja ja sopimuksia. Näiden kerrostumien läpi alkuperäinen liekki on edelleen tunnistettavissa, mutta se on etääntynyt siitä muodosta, jossa se alun perin syntyi.
Teos avaa näkymän rakenteeseen, jossa rakkaus on yhtä aikaa aarre ja eksytys, alkuvoima ja kulttuurisesti muotoutunut järjestelmä. Se tarkastelee hetkeä, jossa kaksi ihmistä asettuu saman valon piiriin ja jossa tunne paljastaa sekä mahdollisuutensa että riskinsä. Rakkaus näyttäytyy tässä kuvassa ilmiönä, joka ylittää yksilöllisen kokemuksen ja kytkeytyy laajempaan, ajallisesti syvään inhimilliseen jatkumoon.
“Aikojen alussa kuutamonvalossa syntyi pieni liekki sininen, virvatulenomainen.”
Teos tarkastelee rakkautta ilmiönä, joka sijoittuu yhtä aikaa myytin, psykologian ja henkilökohtaisen kokemuksen tasoille. Rakkaus näyttäytyy alkukantaisena valona, virvatulen kaltaisena liekkinä, joka on sekä eksyttävä että elämää synnyttävä. Kansanperinteessä virvatuli on merkinnyt sekä aarteen paikkaa että vaarallista harhaa, ja teos hyödyntää tätä kaksijakoisuutta kuvatessaan rakkauden ambivalenttia luonnetta: sen kykyä johdattaa kohti jotakin olennaista ja samalla pois totutulta polulta.
Teoksen sininen valo ja superkuun kirkkaus viittaavat hetkeen, jolloin tunne tulee näkyväksi ilman suojarakenteita. Rakkaus esitetään sisäisenä ilmiönä, jonka alkuperäinen muoto on syvällä ihmisen sisimmässä, mutta jonka päälle on aikojen kuluessa kasautunut kerroksia, normeja ja sopimuksia. Näiden kerrostumien läpi alkuperäinen liekki on edelleen tunnistettavissa, mutta se on etääntynyt siitä muodosta, jossa se alun perin syntyi.
Teos avaa näkymän rakenteeseen, jossa rakkaus on yhtä aikaa aarre ja eksytys, alkuvoima ja kulttuurisesti muotoutunut järjestelmä. Se tarkastelee hetkeä, jossa kaksi ihmistä asettuu saman valon piiriin ja jossa tunne paljastaa sekä mahdollisuutensa että riskinsä. Rakkaus näyttäytyy tässä kuvassa ilmiönä, joka ylittää yksilöllisen kokemuksen ja kytkeytyy laajempaan, ajallisesti syvään inhimilliseen jatkumoon.
Me, you and Super moon 1230 edit. II
Acrylic on canvas 2025. Size 81 x 100 cm. Edition II.
“Aikojen alussa kuutamonvalossa syntyi pieni liekki sininen, virvatulenomainen.”
Maalaus tarkastelee rakkautta ilmiönä, joka ei synny nykyhetkessä, vaan mielen syvissä kerroksissa. Rakkaus esitetään alkuliekkina — pienenä sinisenä valona, joka muistuttaa virvatulta. Psykologisesti virvatuli on täydellinen metafora: se on yhtä aikaa eksyttävä ja elämää synnyttävä, vaarallinen ja välttämätön. Se houkuttelee kohti jotakin, joka voi muuttaa elämän, mutta samalla se voi johdattaa pois polulta, kohti tuntematonta.
Tämä kaksijakoisuus on rakkauden psykologinen perusrakenne. Se on voima, joka vetää kohti toista, mutta samalla paljastaa omat haavoittuvuudet, pelot ja sisäiset ristiriidat. Rakkaus toimii sisäisenä virvatulena: se valaisee, mutta myös paljastaa varjot, joita ei muuten näkisi.
Teoksessa rakkaus kytkeytyy myös aarteen käsitteeseen. Kansanperinteessä aarre paljastuu vasta, kun sen ympäriltä poistetaan ruoste ja maa — psykologisesti tämä vastaa defenssien purkautumista. Rakkaus syntyy vasta, kun ihminen avaa jotakin, mitä on suojannut pitkään. Se on sisäinen työ, jossa jokin kovettunut rakenne murtuu ja paljastaa jotakin alkuperäistä, haurasta ja todellista.
Samalla teos tunnistaa, että rakkauden alkuperäinen muoto on lähes kokonaan peittynyt kulttuuristen kerrosten alle. Parisuhdemallit, normit, roolit, odotukset ja sopimukset muodostavat rakenteen, joka on kaukana siitä alkuliekistä, josta rakkaus syntyy. Psykologisesti tämä kuvaa tilannetta, jossa ihminen elää kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa: alkuperäisen tunteen ja sen päälle rakennetun kulttuurisen järjestelmän välissä.
Superkuu toimii teoksessa psykologisena suurennuslasina. Se tuo näkyviin sen, mikä tavallisesti jää varjoon: alkuperäisen rakkauden, sen vaaran, sen valon ja sen kerrostuneisuuden. Superkuu on hetki, jolloin tunne ei voi piiloutua. Se on tietoisuuden hetki, jolloin ihminen näkee rakkauden ilman suojarakenteita — kirkkaana, läheisenä ja paljastavana.
Teos kuvaa rakkauden psykologista rakennetta, joka on yhtä aikaa myyttinen ja inhimillinen. Se on voima, joka syntyy syvällä sisimmässä, mutta joka joutuu elämään kerrosten, sopimusten ja kulttuuristen rakenteiden alla. Rakkaus on tässä kuvassa sekä eksyttävä virvatuli että aarre, joka jakautuessaan muuttuu elämän valoksi. Se on rakenne, jossa ihminen elää samanaikaisesti sekä totuuden että sen kieltämisen kanssa — ja juuri tämä ristiriita tekee rakkaudesta niin voimakkaan.
“Aikojen alussa kuutamonvalossa syntyi pieni liekki sininen, virvatulenomainen.”
Maalaus tarkastelee rakkautta ilmiönä, joka ei synny nykyhetkessä, vaan mielen syvissä kerroksissa. Rakkaus esitetään alkuliekkina — pienenä sinisenä valona, joka muistuttaa virvatulta. Psykologisesti virvatuli on täydellinen metafora: se on yhtä aikaa eksyttävä ja elämää synnyttävä, vaarallinen ja välttämätön. Se houkuttelee kohti jotakin, joka voi muuttaa elämän, mutta samalla se voi johdattaa pois polulta, kohti tuntematonta.
Tämä kaksijakoisuus on rakkauden psykologinen perusrakenne. Se on voima, joka vetää kohti toista, mutta samalla paljastaa omat haavoittuvuudet, pelot ja sisäiset ristiriidat. Rakkaus toimii sisäisenä virvatulena: se valaisee, mutta myös paljastaa varjot, joita ei muuten näkisi.
Teoksessa rakkaus kytkeytyy myös aarteen käsitteeseen. Kansanperinteessä aarre paljastuu vasta, kun sen ympäriltä poistetaan ruoste ja maa — psykologisesti tämä vastaa defenssien purkautumista. Rakkaus syntyy vasta, kun ihminen avaa jotakin, mitä on suojannut pitkään. Se on sisäinen työ, jossa jokin kovettunut rakenne murtuu ja paljastaa jotakin alkuperäistä, haurasta ja todellista.
Samalla teos tunnistaa, että rakkauden alkuperäinen muoto on lähes kokonaan peittynyt kulttuuristen kerrosten alle. Parisuhdemallit, normit, roolit, odotukset ja sopimukset muodostavat rakenteen, joka on kaukana siitä alkuliekistä, josta rakkaus syntyy. Psykologisesti tämä kuvaa tilannetta, jossa ihminen elää kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa: alkuperäisen tunteen ja sen päälle rakennetun kulttuurisen järjestelmän välissä.
Superkuu toimii teoksessa psykologisena suurennuslasina. Se tuo näkyviin sen, mikä tavallisesti jää varjoon: alkuperäisen rakkauden, sen vaaran, sen valon ja sen kerrostuneisuuden. Superkuu on hetki, jolloin tunne ei voi piiloutua. Se on tietoisuuden hetki, jolloin ihminen näkee rakkauden ilman suojarakenteita — kirkkaana, läheisenä ja paljastavana.
Teos kuvaa rakkauden psykologista rakennetta, joka on yhtä aikaa myyttinen ja inhimillinen. Se on voima, joka syntyy syvällä sisimmässä, mutta joka joutuu elämään kerrosten, sopimusten ja kulttuuristen rakenteiden alla. Rakkaus on tässä kuvassa sekä eksyttävä virvatuli että aarre, joka jakautuessaan muuttuu elämän valoksi. Se on rakenne, jossa ihminen elää samanaikaisesti sekä totuuden että sen kieltämisen kanssa — ja juuri tämä ristiriita tekee rakkaudesta niin voimakkaan.
Surface
Acrylic on canvas 2025. Size 50 x 70 cm.
Teos on hetkessä, jossa ihminen liikkuu kahden erilaisen tietoisuuden ja rakenteen rajapinnalla. Se kuvaa tilaa, jossa oma sisäinen maailma — sen sopimukset, tavat ja opitut muodot — on tuttu ja hengitykseltään vakaa, mutta jossa samanaikaisesti syntyy halu kurkottaa kohti toisenlaista olomuotoa. Tätä liikettä ei esitetä pakenemisena, vaan kokemuksellisena siirtymänä: tapana ymmärtää, miltä maailma tuntuu, kun sen paino ja rytmi muuttuvat.
Teoksen hahmo näyttäytyy pinnan alla ja sen yläpuolella yhtä aikaa, kuin olisi matkalla kohti toista tietoisuuden kerrosta. Tämä liike avaa näkymän siihen, että uusi rakenne ei välttämättä ole kauniimpi tai toimivampi, mutta se tarjoaa toisenlaisen tavan olla olemassa — toisenlaisen hengityksen, toisenlaisen painovoiman. Teos toivoo, että tällainen siirtymä on olennainen osa inhimillistä kokemusta: kykyä tunnistaa, että oma opetettu tapa olla ei aina ole ainoa mahdollinen.
Teos on hetkessä, jossa ihminen liikkuu kahden erilaisen tietoisuuden ja rakenteen rajapinnalla. Se kuvaa tilaa, jossa oma sisäinen maailma — sen sopimukset, tavat ja opitut muodot — on tuttu ja hengitykseltään vakaa, mutta jossa samanaikaisesti syntyy halu kurkottaa kohti toisenlaista olomuotoa. Tätä liikettä ei esitetä pakenemisena, vaan kokemuksellisena siirtymänä: tapana ymmärtää, miltä maailma tuntuu, kun sen paino ja rytmi muuttuvat.
Teoksen hahmo näyttäytyy pinnan alla ja sen yläpuolella yhtä aikaa, kuin olisi matkalla kohti toista tietoisuuden kerrosta. Tämä liike avaa näkymän siihen, että uusi rakenne ei välttämättä ole kauniimpi tai toimivampi, mutta se tarjoaa toisenlaisen tavan olla olemassa — toisenlaisen hengityksen, toisenlaisen painovoiman. Teos toivoo, että tällainen siirtymä on olennainen osa inhimillistä kokemusta: kykyä tunnistaa, että oma opetettu tapa olla ei aina ole ainoa mahdollinen.
bottom of page